Metsätalous

Metsänhoidon historia
Metsänhoito tänään

Metsänhoidon historia

Ensimmäiset puutavaran myyntitulot saatiin jo 1700-luvulla kartanon perustajan Petter Johan Austrellin toimittaessa mastopuita Ruovedeltä rannikkokaupunkeihin, joissa hänellä oli kauppiasoikeudet. Kesti kuitenkin vielä monta vuosikymmentä, ennen kuin metsillä oli huomattavaa taloudellista merkitystä.

1800-luvun alussa metsien tärkein tehtävä oli tyydyttää kartanon ja torppien poltto- ja rakennuspuun tarve. Vuonna 1831 Adolf Aminoff luetutti kirkossa kuulutuksen, joka kielsi Pekkalan alustalaisia ja torppareita harjoittamasta minkäänlaista metsänraiskausta tai kaskeamista toistensa tai Pekkalaan kuuluvilla mailla 'uloskäskyn' eli häädön uhalla.

Vuonna 1858 Adolf Fredrik Aminoff laaditutti ensimmäisen kokonaisvaltaisen metsänhoito-ohjelman kartanon metsille. Jo siihen aikaan puutavaraa sahattiin oman käytön ohella myös myyntiin. Sahatavaraa kuljetettiin hevosajoneuvoilla aina Pietariin asti ja halkoja vietiin proomuilla Tampereelle.

Alexander Aminoffin aikaan tilan maat kartoitettiin ja metsänhoito järjestettiin uusien periaatteiden mukaisesti. Hän rakennutti uuden sahan ja palkkasi metsäkoulun käyneen Juho Passin metsätyönjohtajaksi vuonna 1889.

Vuonna 1890 metsänhoidonneuvoja vapaaherra Ernst Wrede laati uuden metsätalouden suunnitelman, joka tähtäsi yksipuolisesti tukkipuiden tuottamiseen. Vuonna 1892 Alexander Aminoff antoi kymmenkohtaisen ohjeen ”Metsänhoitosääntöjä Pekkalan kartanon alustalaisille”, jossa mm. torpparit velvotettiin hakkaaman kotitarvepuunsa määräaloilta ja niiltäkin ainostaan leimatut rungot.

Vuonna 1904 aloitettiin laajat metsien ojitukset, joiden tarkoituksena oli soistumisen ehkäiseminen. 1910-luvun alussa metsänhoitaja Tammelander laati uuden hoitosuunnitelman koko kartanon metsille. Metsänhoitotavat olivat muuttuneet Wreden suunnitelmista, ja niissä suosittiin sitä puulajia, joka kullekin metsäpalstalle sopi parhaiten. Uusien ohjeiden tarkoituksena oli myös ympäristötuhojen ehkäiseminen ja tietyn sopusoinnun säilyttäminen luonnon kanssa.

Alexander Aminoffin kuoltua vuonna 1918 hänen leskensä Sophie Aminoff ryhtyi hoitamaan tilakokonaisuutta. Vuodesta 1920 lähtien rouva Aminoffia avusti tilan hoidossa metsänhoitaja Anders Benjamin Helander, joka oli jo aiemmin hoitanut tilan metsiä.

Vuonna 1918 ennen torpparivapautusta Pekkalan pinta-ala oli yli 8.000 hehtaaria, josta 90 % oli metsämaata. Metsänhoito-ohjelmat olivat suuntautuneet etupäässä puhdistushakkuisiin, minkä johdosta 1920-luvulle tultaessa Pekkalan metsät olivat kauttaaltaan suhteellisen vanhoja ja kasvukyvyltään heikkoja. Sen vuoksi metsiä ryhdyttiin nuorentamaan voimakkaan uudistamisen avulla. Päätehakkuut toteutettiin lohkottain siemenpuuasentoa soveltaen. Tästä oli kuitenkin luovuttava toistuvien myrskytuhojen ja karjan metsässä laiduntamisen takia sekä siirryttävä avohakkuuseen ja karsimiseen.

Vuosina 1905-1923 metsiä hakattiin vuosittain keskimäärin 3,3 m³ kasvullista metsähehtaaria kohti ja 2,7 m³ kehnokasvullista metsähehtaaria kohti. Hakatusta puusta keskimäärin 0,7 m³ oli tukkipuuta, 1,9 m³ pinopuuta ja paperipuuta sekä loput erilaista maataloustarvepuuta. Kokonaishakkuun määrä vaihteli vuosittain 14.000-18.000 m³.

Metsänhoito tänään

Nykyinen metsänhoito ja puutavaran tuotanto perustuu Helanderin soveltamaan metsänhoito-oppiin. 1900-luvulla kartanon metsät on inventoitu noin kerran vuosikymmenessä. Inventointien perusteella laaditut metsänhoitosuunnitelmat ovat siten olleet aina riittävän ajantasalla.

Metsänhakkuu ja -hoitotyöt on ulkoistettu 1980-luvulta alkaen kone- ja työvoimakustannusten suhteen muuttumisen myötä. 1990-luvulla siirryttiin metsänhoitosuunnitelmien jatkuvaan päivitykseen tietokonepohjaisen järjestelmän avulla, jolloin voitiin luopua työläistä inventoinneista.

Koska Pekkalan metsät ovat olleet suunnitelmallisen metsätalouden ja jatkuvien hakkuiden alaisia jo lähes 200 vuotta, niin voidaan varmuudella sanoa, että niissä ei esiinny koskemattomia, vanhoja metsiä, ns. ikimetsiä. Metsäluonto on kuitenkin säilyttänyt monimuotoisuutensa kuvioittaisen metsänkasvatuksen ja metsätieverkoston ansiosta. Viimeaikaiset tutkimukset Ruotsissa ja Suomessa osoittavat, että normaalissa talousmetsässä on yhtä paljon luonnon monimuotoisuutta kuin koskemattomissa ikimetsissä. Toisaalta metsäautotiet aikaansaavat rajapintoja metsän ja avomaaston väliin, ja niillä esiintyvä flora ja fauna on huomattavasti monipuolisempi kuin luonnonvaraisessa metsässä.